Vanhanaikaisen perämoottorin vesipumpun vaihto

Vesipumpun rikkoutuminen tai "loppuun kuluminen" on yksi yleisimmistä vioista vanhoissa perämoottoreissa. Jäähdytyksen toimimattomuus voi olla asiaan perehtymättömälle vaikeaa havaita, jolloin kone rikotaan ajamalla se ylikuumaksi. Kone leikkaa kiinni, jolloin sitä ei kannata arvoonsa nähden enää korjata, vaikka vesipumpun korjaus on helpohkoa tehdä itse, varsinkin näissä vanhemmissa moottoreissa.

Edesmenneen isäni edesmenneen serkun edesmenneeltä vaimolta (Taina Kuosma) lahjoituksena saadussa Mercury-perämoottorissa oli kuulemma "jotain" vikaa. "Muuten toimii hyvin." Aha.

Kone on jostain 70-luvun lopusta sarjanumeron perusteella. No, vesille tutkimaan miten oireilee. Välittömästi selvisi. Vesipumppu (nk. impelleri) rikki, koska tarkistusvesi ei virtaa. Välillä tulee tippoja. Joo, hyvin toimii, mutta ei kauaa tällä menolla.






Ei muuta kuin pata auki. Tässä mallissa moottorin alaosa on kiinni kahdella lukkomutterilla. Jäähdytysveden ottoaukko on suojattu roskilta pienellä ”ritilällä”.





















Alaosaa joutuu varovasti naputtelemaan jotta se irtoaa, varsinkin jos se on ollut 40 vuotta kiinni. :)
















Kiinnitin alaosan ruuvipenkkiin, jotta sen kanssa on helpompi työskennellä. Vasemmalta oikealle: Kiinnitystappi, vaihteen valitsin, kampiakseli, vesipumppu. Kavitaatiolevyn alle johtavasta putkesta otetaan jäähdytysvesi.









Vesipumpun suojakansi on kiinni kahdella lukkomutterilla. Impelleri on jo nähtävissä.



















Suojalevyn alta paljastuu kuminen ”tähtipyörä”, jonka saa vetämällä ulos. Tämä on se rikkoutuva osa, varsinkin jos moottoria käyttää ”kuivalla maalla”. Pihtien kärjessä oleva pieni ”nupukka” lukitsee impellerin kampiakseliin. Älä hävitä! :)
















Rikkoutunut impelleri 









Impelleri pyörii siis kampiakselin pyöriessä, aina kun moottori käy. Kuminen pyörä pyörii omassa metallisessa ”kuvussaan”, joka tulee puhdistaa vanhoista kumin palasista ym. Myös metallikuvun alla saattaa olla vanhan impellerin jäännöksiä, joten myös se tulee puhdistaa ja tarkistaa.









Varaosaa sai hetken etsiä. Savonlinnassa kuitenkin on Mercury-valtuutettu liike, josta uusi impelleri irtosi suolaiseen 25€ hintaan! "Kumi on kallista." Joo kivakiittihei.




Impellerin paikalleen saaminen on operaation hankalin vaihe. Tähän on varmaankin olemassa joku ihan oikea työkalu, mutta itse olen käyttänyt nippusiteitä. Metallinen kampiakseliin sitova ”nupukka” asetetaan paikoilleen omaan koloonsa, jonka jälkeen itse impelleri asetetaan varovasti kuvun sisälle. Sinne sujahti!








Kun nyt kerran on perä irrotettu, voidaan samalla hiukan paikkamaalata. Tätä moottoria oli kohdeltu hieman kaltoin.
Kone nippuun ja vesille. Hyvin virtaa! Tästä saatiin hyvin toimiva moottori moneksi vuodeksi 25€:lla.




2 kommenttia:

  1. Jaa että suolainen hinta impellerille.... kuitenkin sait 25 egellä toimivan koneen. Vai olisiko sulle pitänyt lahjoittaa se impelleri? Tee Brunswickille reklamaatio.

    VastaaPoista
  2. Hieno ja seikkaperäinen esitys.Nyt uskaltaa alkaa hommiin, meinaan imperellin vaihto. Kiitos!!!!

    VastaaPoista